Miksi esiintymistaitoa tarvitaan?

Kaiken yritysmaailman ja yhteiskunnan toiminnan keskipisteessä on ihminen yksilöllisine ominaisuuksineen. Onpa toimiala mikä hyvänsä, pääsee jokainen työssään tuloksiin omaa persoonaansa hyödyntämällä. Erinomaiset esiintymis- ja vuorovaikutustaidot tuovat tulosta, ja näitä taitoja voi myös oppia.  

Vaikuttavan esiintyjän tunnusmerkkejä ovat mm. intohimo, empaattisuus, kuunteleminen, luovuus, luottamus, elävä kehon kieli, vahva läsnäolo ja persoonallisuus. Näyttelijät ja muut ammattiesiintyjät työskentelevät jatkuvasti kehittääkseen näitä taitoja. Miksei niin tekisi myös työssään toistuvasti esiintymis- ja vuorovaikutustilanteita kohtaava työntekijä? 

Asiakastilanteissa eivät toimi yritykset vaan ihmiset. Huippuunsa hiotuilla esiintymis- ja vuorovaikutustaidoilla on loistava mahdollisuus saavuttaa pysyvä kilpailuetu maailmanlaajuisen kilpailun kiristyessä.    

Me emme usko yhteen ainoaan oikeaan tapaan esiintyä. Me uskomme yksilön voimaan ja persoonallisuuksiin. Vaikuttavassa esiintymisessä ei ole sääntöjä eikä lakeja. Me hyvästelemme säännöt ja haluamme nähdä ihmisiä roolien sijaan. Ihmiset sen toivotun tuloksen viime kädessä tekevät.