Asiantuntija esiintyjänä - "Ei se mitä sanot, vaan miten sanot"

Usein sanotaan, että tunne sokaisee rakastuneen ja että ihminen on joskus niin sokea, ettei näe metsää puilta. Tämä pätee monesti myös asiantuntijoihin esiintymistilanteissa. Tyypillinen näky on asiaansa rakastunut asiantuntija, joka on kadottanut näkökentästään ympärillään olevan metsän ja sen myötä yleisön, jolle esiintyy.

On inhimillistä, että esiintyjä on sokea omalle asialleen ja että hänellä on paljon tunnetta omaa asiaansa kohtaan. Tunne ei itsellään ole huono asia, mutta sokeus omaa asiaa kohtaan tekee esiintymisestä ja viestinnästä haastavaa, varsinkin, jos ollaan tekemisissä median kanssa.

Asiantuntijoiden esiintymisestä löytyy usein kaksi Akilleen kantapäätä, jotka, ironista kyllä, löytyvät termistä "asiantuntija". Ensimmäiseksi, yritysten ja organisaatioiden asiantuntijat ovat monesti niin sisällä termin alkuosassa eli omassa ”asiassaan”, että heidän on vaikeaa esiintyessään hahmottaa, mitä tai kuinka paljon muut asiasta ymmärtävät.

Hyvän esimerkin tästä antoi Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen Helsingin Sanomissa 15.11.2009:

"Kemijärvestä ja Summasta emme osanneet kertoa siten, että ihmiset olisivat kuunnelleet. Viestintä meni ihan kiville. Puhuimme jostain tuontipuun marginaalikustannuksista. Eihän sitä kukaan ymmärtänyt."

Karvisen huomio on terävä. Olen törmännyt samaan ilmiöön myös mediatöissäni ja esiintymis- ja valmennustilanteissa. Omassa asiantuntemuksessaan ja työssään sisällä olevat ihmiset esittävät asiat usein tavalla, joka ei aukea muille kuin heidän lähimmille kollegoilleen. Asiantuntijoilla on usein enemmän informaatiota kuin kuulijoilla, mikä unohtuu helposti esiintymistilanteissa. Ongelma ilmenee kahdella tavalla. Esiintyjä yrittää kertoa kuulijoille kaiken, minkä asiasta tietää tai sitten hän käyttää esiintyessään vain itselleen ja kollegoilleen tuttuja termejä. Aiheeseen vähemmän vihkiytyneille termit ovat usein täysin vieraita. Karvisen sanoin: "eihän sitä kukaan ymmärtänyt."

Asiantuntijan toinen heikko kohta löytyy asiantuntija-sanan loppuosasta "tuntija". Meillä kaikilla on omaa työtämme ja asiaamme kohtaan paljon tunnetta. Tunteen esille tuominen esiintymistilanteissa onkin tärkeää. Usein tunne nousee pintaan kuitenkin väärällä tavalla: tunteena siitä, mikä asiassa on itselle tärkeää. Tällöin se, mikä asiassa on tärkeää muille ja miksi, jää usein hämärän peittoon. Esiintymistilanteissa ilmiö näkyy siten, että esiintyjä kertoo asiat tavalla, joka hänen itsensä mielestä on tärkeä ja mielenkiintoinen. Kyky kuunnella ja ymmärtää kuulijaa jää tällöin puuttumaan.

Huomasitko muuten, että sana "asia" toistuu tässäkin kirjoituksessa usein, eikä vahingossa. Asia nostetaan esiintymisessä lähes poikkeuksetta turhankin määräävään asemaan. En toki yritä väittää, ettei se, mitä sanotaan, olisi tärkeää. Päinvastoin. Jos ei tiedä, mitä aikoo tai pitää sanoa, voi pohtia kannattaako sanoa mitään. Omat kokemukseni mediasta ja viestinnän asiantuntijatehtävistä ovat kuitenkin kerta toisensa jälkeen vahvistaneet sen, että miten on tärkeämpää kuin mitä. Muistatko, kuinka Nokia lopetti Bochumin tehtaan ja raivostutti jotakuinkin koko Saksan kansan? Ihmiset ymmärsivät Nokian viestin, mutta se, miten Nokia kertoi asiansa, sai saksalaiset raivostumaan. Asia esitettiin suomalaiseen tapaan, ilmoitusluontoisesti, ilman empatiaa niitä kohtaan, joihin asia ikävällä tavalla vaikutti. Miten ei olisi muuttanut itse asiaa, mutta, kenties Angela Merkel puhuisi edelleen Nokian kännykkään.

Viestin taitava esittäminen on mahdollisuus. Se antaa asiantuntijoille mahdollisuuden nousta oman alansa puhemiehiksi ja tarjoaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden tuoda itseään esille merkittävänä tekijänä ja alan asiantuntijana. Olen ollut mukana lukuisissa toimituspalavereissa, joissa päätetään siitä, kuka kutsutaan mediaan esiintymään. Voin vakuuttaa, että ulkoministeri Alexander Stubb tai Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen eivät ole vuosien varrella esiintyneet sähköisissä viestimissä tai lehtien palstoilla aina suinkaan siksi, mitä heillä on sanottavaa, vaan siksi, että kertovat asiansa mielenkiintoisella, ymmärrettävällä ja viihdyttävällä tavalla. Mediassa esiintyminen on peliä ja sen pelin pelaamista kannattaa harjoitella.

Istuin muuten viime marraskuussa kollegani kanssa nuhruisessa teatterissa jossain Bostonin itäpuolella, kun kolean ja hämärän salin lavalle asteli reippain askelin Jim Gaffigan, eräs Yhdysvaltain suosituimmista stand-up koomikoista, kovapalkkainen esiintyjä lavalla, tv:ssä ja elokuvissa. Hän aloitti pitämällä kummallista lapsen itkun ja palosireenin yhdistelmää muistuttavaa ääntä. Hetken päästä 400 ihmistä käsittävä yleisö alkoi hekottaa ja minuutin kohdalla se nauroi katketakseen. Performanssia jatkui n. 3 minuuttia ennen kuin Gaffigan sanoi ensimmäiset sanansa. Samoin jatkui nauru. Koomikon tavoite on saada ihmiset nauramaan ja Jim Gaffigan todisti, että kyse ei ole siitä, mitä sanoo vaan miten. Gaffiganin ei itse asiassa tarvinnut sanoa mitään.

Tuomas Tahvanainen: Viestinnän asiantuntija, Mediakoulutus.com