AITO KOHTAAMINEN PERUSTUU REHELLISEEN DIALOGIIN


Kun ihmisiä kohtaa, tulee aina tunteita.  Pitääkö ihmisestä, tämän puheesta? Ärsyttääkö ihminen vai ei? Mitä ihminen sanoo; tätä verrataan omaan maailmankuvaan. Koko ajan kohtaamisia peilataan tunteiden kautta.

Aito kohtaaminen perustuu rehelliseen dialogiin, uskallukseen olla eri mieltä. Kun tilanne on pelottava (esimerkiksi ohjaus- tai johtamistilanne), on mukava väistää: Henkisesti vetäytyä tilanteesta.   Tilanteiden väistäminen on iso teema suomalaisessa kulttuurissa.

Mikäli ei pidä jostain asiasta tai mielipiteestä, tulisi antaa jokin toinen vaihtoehto, ettei pelkästään tyrmää toista. Tulisi voida tarjota jokin toinen näkökulma, jotta päästään eteenpäin. Tärkeää on käydä aitoa dialogia, missä toista ei jyrätä ja uskalletaan tuoda oma kanta, tunne, esille.  Isona haasteena on, että kykenee kuuntelemaan toista ilman että samaan aikaan miettii omia ajatuksiaan ja päättää mitä aikoo toiselle sanoa. Dialogissa toisen mielipide olisi kuunneltava loppuun saakka ja sitten vasta lähdettävä rakentamaan omaa. Itse yritän purkaa asiat kokonaisuuksiksi, niin että ajatukseni ovat selvästi nähtävissä.  Työssäni minulle on tärkeää huomioida:

1.    Rehellisyys omia tunteita kohtaan

2.    Kun ihmisiä kohtaa, tulee aina tunteita

3.    Uskallus kertoa oma mielipide, olla aidosti omaa mieltä jostakin

4.    Kuunteleminen: Toisen ihmisen aito kuuntelu; silmiin katsominen ja läsnäolo

5.    Älä mieti valmiiksi omaa vastaustasi

6.    Jokaisella on oikeus puhua ja tulla kuulluksi

7.    Aito kohtaaminen on kahden kauppa

8.    Kaikkia ei voi miellyttää: 50% ei pidä sinusta ja taas 50% pitää.

9.    Toista ei voi pakottaa kohtaamiseen

10.    Miellyttämisestä tulee ansa

MIKA MYLLYAHO, KANSALLISTEATTERIN PÄÄJOHTAJA