Opiskelin legendaarista metodi-näyttelemistä New Yorkin Actors Studio Drama Schoolissa. Saman koulutuksen ovat saaneet myös Marlon Brando, Robert De Niro, Dustin Hoffman, James Dean etc. Metodi on aisti- ja tunnemuistin, mielikuvituksen ja annettujen olosuhteiden yhdistämistä. Se tekee näyttelemisestä henkilökohtaista ja uniikkia – kukaan muu ei voi antaa sitä samaa minkä  juuri sinä. Tämän tiedostaminen on auttanut minua itseäni esiintymisessä; ei pyri tekemään sellaista, mitä aikaisemmin ei ole tehty. Sillä se on jo sitä.  Tähän myös perustuu se, että yleiso kuulee Hamletin ”to be or not to be” lauseen, jokaisen lahjakkaan näyttelijän kohdalla uudelleen ; sinun kokemusmaailmasi, sinun olemuksesi, sinun äänesi, tekevät sen joka kerralla erilaiseksi. Esiintyjänä kuitenkin pitää antaa itsestään jotain ja uskoa itseensä, näyttelijänä luonnollisesti myös henkilöön ja tarinaan.  Actor’s Studion perustajan Lee Strasbergin sanoin: ”Darling, that’s what we’re paying for.”

New Yorkissa opiskellessani Actors Studio Drama Schoolissa opiskelija-kollegani toivat näyttelijätyön-tunnille kohtauksen näytelmästä, jossa jo kohtauksen alussa on käsikirjoittaja kirjoittanut roolihenkilöille voimakkaan tunnetilan sekä huumausaineen vaikutuksen. Miehet eivät juuri olleet kohtausta valmistelleet, puhumattakaan siitä, että olisivat opetelleet repliikkejä. Palaute maineikkaalta Robert De Niron ensimmäiseltä opettajalta Arhur Storchilta oli tiukka: ” Don’t waste our time”. Jos mitään ei ole mietitty, tahdonsuuntia ei ajateltu, tekstiä ei alkuunkaan opeteltu ja läsnäolo on omituista pyörimistä, ei sillä tarinaa juurikaan kerrota tai itsestään mitään anneta. Seuraavaksi astelin itse lavalle ja vaikka kotiläksyjä olinkin tehnyt ja vastanäyttelijäni kanssa kohtausta treenannut, minua jännitti. Olinko valmistautunut riittävästi? Muistanko tekstin? Olenko kysynyt itseltäni oikeat kysymykset (mitkä ovat annetut olosuhteet,  mitä kohtauksessa haluan, minkälainen suhde minulla on kohtauksen muihin henkilöihin jne). Olenko riittävän yksityiskohtainen (vs. Yleinen)? ”Yleinen” on taiteen ja myös esiintymisen vihollinen. Tee valinnat ja panosta niihin. 

Kun kotityö on tehty esiintyminen helpottuu huomattavasti. Minulla on asioita mitä työstän esiintyessä. Ja tiedän mitä esiintyjänä haluan saavuttaa. Mitä haluan kertoa.  Ja samalla sitä antaakin asian ottaa ohjat: Mitä minä haluan tässä tilanteessa? Miksi? Mitä minä haluan kertoa? Shakespeare sanoi: ”Ihmiset puhuvat elääkseen, eivät elä puhuakseen”. Kun siirtää huomion siihen mitä haluaa sanoa ja saavuttaa, siirtää ison taakan harteiltaan.  Huomio kääntyy ulospäin: vastanäyttelijään, yleisöön ja sen todellisuuden luomiseen mitä on persoonan, oman kokemusmaailman ja mielikuvituksen avulla luomassa.  Mitään hyvää ei yleensä synny myöskään siitä, jos esiintyy, ohjaa tai tarkkailee itseään samaan aikaan - silloin fokus kääntyy itseen eikä vastapeluriin. 
Analysointi on hyväksi ja tärkeää, mutta kotityönä. 

Esiintymistilanteessa saa ja pitää asioiden antaa osua ja vaikuttaa. Esiintyjän (ja ihmisensä yleensäkin) tulisi oppia tietämään kuka on; mitä on sisällä ja tietää minkä takana seisoo. Elämässä eikä esiintymisessä ei ole täydellisiä ratkaisuja. Ole henkilökohtainen, tee nopeita henkilökohtaisia ratkaisuja ja vie ne loppuun. Rentoudu, tee mitä haluat,  anna itsellesi lupa siihen ja hoida homma kotiin. 

Demystifioi esiintymistilanne yksinkertaisilla valinnoilla. Luota ja satsaa henkilökohtaisiin valintoihin. Joskus voi pelkällä lahjakkuudella ja tilanteentajulla selviytyä, mutta aina siihen ei kannata luottaa. Jo siitä syystä, että itse haluaa olla kunnianhimoinen työssään. 

Se, että toivoo, ettei jännitä esiintymistilanteessa on kuin toivoisi, että hyppäisi veteen ja ei kastu. Se, että jännittää kertoo myös siitä, että asialla on itselleen jotain merkitystä ja se pitää yrittää kääntää itselleen positiiviseksi.  Jokainen voi oppia nauttimaan esiintymisestä. 

Harjoittelimme ensimmäisenä opiskeluvuotena New Yorkissa koekuvaustilannetta, siellä kun noita kylmiä ”osoita minuutissa, että olet tosi hyvä” –tilanteita on suuri osa koekuvauksista. Kävelimme yksi toisen jälkeen lavalle. Tehtävänä oli esittäytyä yksinkertaisesti. Kävellä ovesta sisään, tervehtiä rennosti ja ystävällisesti, sanoa nimensä rauhallisesti ja varmasti (mutta ei ylimielisesti), esittää monologi, kiittää ja lähteä.  Yksinkertainen tehtävä, mutta on yllättävän vaikeaa seisoa tukevasti omilla jaloillaan, olla rauhallinen, ei ylimääräisiä heijauksia ja maneereita.  Lohdutuksena kuitenkin on se, että ihmiset lähtökohtaisesti haluavat ajatella sinusta hyvää. Ja kuten eräskin opettajani sanoi, kuinka ihanaa onkaan jos ihminen hymyilee aidosti.  Jos tulee paniikki, hengittää syvään sisään, katsoo yleisöä ja uloshengityksellä alkaa puhua. Äläkä tuomitse itseäsi. ” You can’t sit on what you feel. YOU DO! Start the doing going! ”

On hyvä valmistautua huolella, jotta sitten kun on esiintymistilanteessa tai astuu lavalle tai kamera käy, voi heittäytyä tilanteeseen, olla läsnä ja kuunnella vastapelureita: vastanäyttelijää ja vastaavasti esiintymistilanteessa yleisöä. Ei sulje itseään omaan kuoreensa vaan on vuorovaikutuksessa. Ei anteeksipyytele vaan heittäytyy tilanteeseen. Luottaa siihen, että on valmisteluni tehnyt. Olen oppinut, etenkin produktion edetessä kun rooli on jo tutumpi tai esiintymiskertoja enemmän, että ei välttämättä edes kannata liikaa valmistella. Tiedän mitä haluan ja hyppään tilanteeseen, uin ja yritän selviytyä siinä. Ylianalysoimatta. 

Jokainen löytää oman keinonsa valmistautua. Joskus se voi vaihdella päivän mukaan. Toisille on hyvä rentoutua ennen esitystä, toisille tekee hyvää kun juoksee suoraan kahvilta esiintymään. Joskus kannattaa punnertaa, joskus kuunnella mielentilaan sopivaa musiikkia. Lee Strasberg painottaa, että kaikki lähtee rentoutumisesta. Lihasten rentoutumisella pääsee eroon maneereistaan ja siten pystyy erillä tavoin ilmaisemaan itseään.

Esiintymisessä hienoa on se, ettei ole yhtä kielioppia. Pitää oppia nauttimaan siitä tunteesta, ettei ihan tarkalleen voi kontrolloida tilannetta ja näin antaa itsensä olla kontaktissa; Hengittää, olla vuorovaikutuksessa, ajatella ja toimia.  

New Yorkissa minua opetettiin myös siihen, että esiintyjänä on ammatissa huolehdittava myös ei-taiteellisesta puolesta; joka on itsensä/yrityksenä/sen minkä takana seisoo – edustamista. Se, että huolehtii itsestään  ei vähennä uskottavuutta. Se, että puhuu tarpeeksi kuuluvasti ja antaa yleisön nähdä ja kuulla itsensä ei vähennä tilanteen totuuden vaadetta. Esiintyjällä on kaksi ”minää”:  toinen vastaa sisällöstä ja toinen on esiintyjä ammattilaisena. Esiintyjä ammattilaisena huolehtii teknisistä vaateista, esimerkiksi esiintyessään siinä, että yleisö näkee hänet ja esimerkiksi on valossa, huomioi yleisön reaktiot. 

Esiintymistilanteista tulisi oppia ottamaan oppia. Itseään sen kummemmin soimaamatta, voin analysoida jälkeenpäin missä onnistuin ja mikä ei toiminut.  Kuten missä tahansa muussakin ”lajissa”, myös esiintymisessä harjoittelu on avain kaikkeen. Ehdottomasti tärkeintä kuitenkin on se, että on itse vahvasti läsnä ja on rohkeutta olla oma itsensä. Ihmiset haluavat nähdä oikeita ihmisiä. Rehellisen ihmisen.  Älkää jättäkö itseänne oven toiselle puolelle. Kun on rehellinen ja tosi, yleisö elää mukana. 

Jenni Banerjee, näyttelijä